sunnuntai 22. marraskuuta 2009




Korvapuustit


Ainekset:
2 ½ dl maitoa
25 g hiivaa
1 kananmuna
3/4 tl suolaa
1 dl sokeria
2-4 tl kaardemummaa
7-8 dl vehnäjauhoja
100g sulaa margariinia

Väliin:
25g huoneen lämpöistä margariinia
4 rkl sokeria
1-2 tl kanelia

Murenna hiiva(palahiiva tai kuivahiiva) kädenlämpöiseen maitoon ja sekoita.
Sekoita joukkoon kananmuna, suola, sokeri ja kaardemumma sekä sula margariini.

Lisää jauhoja kädellä taikinaa alustaen(tai taikinakoneella), kunnes taikina irtoaa kädestä ja reunoilta hyvin. Peitä kulho lautasella ja jätä taikina nousemaan 30 minuutiksi.
Siirrä taikina puhtaalle jauhotetulle pöydälle ja muotoile siitä kaulimella suorakaiteen muotoinen levy. Veitsellä voi tasoittaa reunat.
Levitä huoneessa lämmennyt margariini taikinalevylle( reilu kerros!) ja ripottele sokerikaneliseos päälle. Muista myös reunoille.
Rullaa taikinalevy kääretortun tapaan.
Ota terävä veitsi ja leikkaa korvapuustit rullasta kolmioiksi. Paina kolmion kärki litteäkis. Kohota korvapuustit vielä leivinliinan alla pellillä 10 minuuttia. Voitele ne lopuksi kananmunalla ja ripottele sokerihiput päälle.
Paista uunissa 225 asteessa keskitasossa n. 10-15 min

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Uunilohta, Lohkoperunoita ja Katkarapudippiä

Laita lohi vuokaan, mausta pippurilla ja suolalla. Asettele sitruunan siivuja lohen päälle, jottei se kuivu liikaa uunissa. Paista n. 25 minuttia 225 asteessa.
*
Tee Katkarapu dippi. Yksi purkki ranskankerma ja ruokalusikallinen maustamatonta tuorejuustoa sekä oman maun mukaan sulatettuja ja valutettuja katkarapuja. Mausta Reippaasti paprikalla ja lisää tilliä. Laita jääkaappiin n. tunniksi, jotta maku voimistuu.
*
Lohen tultua uunista laita tilalle lohkoperuant. Pese perunat ja pilko ne kuorineen pitkittäissuuntaan lohkoiksi. Öljyä ja suolaa ne ja asettele sitten pellille. Laita uuniin n. 20-30 minutiksi 225 asteiseen uuniin paistumaan.
*
Tarjoile lämpiminä katkarapudipin kera

Vapaapäivän patonki





Näin minä juhlistin vapaapäiväni aamua tekemällä mozzarella-herkkupatongin. :)
Suosittelen todellakin kokeilemaan oman aamun piristykseksi!
Tarvitset:
*
puolikkaan tavallisen patongin
Pestoa
Mozzarella-juustoa
tomaattia
salaattia
*
Halkaise puolikas patonki ja leivtä toiselle puolikkaalle pestoa oman maun mukaan. Itse laitan PAAAAAALJON. Toiselle puolikkaalle voi myös laittaa pestoa taikka hieman voita, jottei leipä olisi kuivaa. Pilko tomaattia niin monta siivua kuin tahdot ja mozzarellaa niin paljon kuin tahdot ja asettele vuorotellen tomaattisivu ja mozzarellasiivu. Voit lisätä hieman salaatinlehtiä väliin oman mielen mukaan. Asettele toinen puolikas päälle ja nauti kahvin tai teen kanssa :)

tiistai 22. syyskuuta 2009

Kermainen sienikeitto



Ainekset:
*
n. 3-5 dl sieniä
(maun mukaan)
1 sipuli
hieman voita
4 rkl vehnäjauhoja
8 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 tl suolaa
musta- ja valkopippuria
2-3 dl ruokakermaa
*
Pilko sipuli ja sienet. Sulata voi ensin kattilassa ja lisää sitten sipuli ja sienet. Kuullota niitä kunnes Sienet ja sipuli ovat kutistuneet hieman.
*
Lisää vehnäjauhot ja sekoita. Kaada sekaan vesi, kasvisliemikuutio ja mausta. Anna kiehua hiljalleen kunnes keitto on saostunut ja lisää kerma. Anna kiehua vielä kunnes rakenne miellyttää omia makunystyröitäsi :) Lisää mukaan vielä suosikkileipääsi ja syksyn suurin herkku on valmis nautittavaksi!

lauantai 19. syyskuuta 2009

Metsä on aarreaittani


Löytämisen ja etsimisen riemu ovat kyllä
metsässä parhaimmillaan. Jokin aika sitten
Mimosa kävi metsäilemässä ja
löytyi keitollinen kanttarelleja
ja suppilovahveroita! Paljon mustikoita
ja hyvää mieltä! :)


torstai 17. syyskuuta 2009

Suklaa-Kuningatar

Tämä kakku varastaa jokaisen vieraan huomion ja antaa ruhtinaallisen makuelämyksen! :)
*
Ainekset:
*
Pohja:
*
175g voita
2 dl hienoasokeria
4 munaa
2½-3 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniliinisokeria
2 rkl kaakaojauhetta
50 g tummaa suklaata sulatettuna
*
Täyte:
*
4½ dl kuohukermaa
375 g tummaa suklaata paloina
*
Reunaan 200g tummaa suklaata
*
vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen ja vatkaa jokainen hyin. Sekoita loput kuivat aineet keskenään ja siivilöi mukaan taikinaan. Taikina on raskasta joten sitä ei sekoittaessa
tarvitse varoa vaan jauhot voi reippaasti sähkövatkaimella vatkata.
*
Lisää lopuksi 50 g sulatettua suklaata ja kaada taikina sitten kakku vuokaan (halkaisija 20 senttiä) ja paista uunissa 180 asteessa noin 60 minuuttia.
*
Kakun ollessa uunisa valmista täyte. Kuumenna kerma kattilassa ja lisää suklaanpalat kuumaan kermaan koko ajan sekoittaen kunnes suklaa on täysin sulanut. laita täyte jääkaappiin viilentymään.
*
Vatkaa täyte kun kakku on täysin jäähtynyt. Leikkaa kakku kahteen kerrokseen ja käytä täytteestä n. 2/3 kakun sisään (MUISTA KOSTUTTAA KAKKU!). Lopulla kuorrutteella sivele ohut kerros kakun päälle ja pursota haluamasi tavalla. Levitä täytettä ohuelti myös reunoille.
*
Suklaareunus on tehtävä heti kun kakku on täytetty, sillä täyte toimii sen "liimana". Eli sulata suklaa ja kaara se foliolla peiteltyyn tajottimeen suorakaiteen muotoiseksi. Laita tarjotin mieluitn pakkaseen tai talvisin uloskin riittää. Leikkaa kovettunut suklaa kahteen osaan ja tasoit reunoja.
*
Tuo tarjotin jälleen lämpimään ja irrottele suklaaosia varovasti tarjottimesta folioiden kanssa. Suklaan lämmetessä siitä tulee taipuisaa ja pystyt muotoilemaan sitä kakun mukaan. Lopuksi irrota foliot ja tarjoile! ;)

tiistai 15. syyskuuta 2009

Löytöjä!




Mimosa matkasi lauantaina Turun kirppisentteriin ja sunnuntaina Salon suurkirppikselle ja teki molemmista hienoja löytöjä! Kummallisinta tällä kirppiskiertueella oli todeta, että ihmiset pyytävät käytetyistä astioista ainakin saman verran kuin uusista tai jopa enemmän. Vielä kaupoistakin saatavista muumimukeista pyydettiin 12-18 euroa ja meidän vapaa valinnasta niitä saa 11 eurolla. Joten tarkkana sai olla, ettei mene maksamaan enemmän!

Kuvassa oleva piirakkavuoka on peräisin Turusta ja hintaa sille kertyi peräti yksi euro! Pieni halkeama ilmeisesti laski hintaa :) Salosta löysin tuon leivosottimen, joka on mielestäni todella kaunis löytö ja maksoi 4 euroa. Vanha viinikarahvi on myös salosta ja maksoi 40 senttiä. Ajattelin käyttää sitä vesikannuna jahka saan sen puhtaaksi!

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Omistettu Sinulle

Meiltä voi viedä kaiken, mitä omistamme ja kaikki ketä rakastamme. Muistojamme ei kuitenkaan voi viedä ketään.

tiistai 18. elokuuta 2009

Kahden suklaan muffinit

Ainekset:
*
3½ dl jauhoja
1 dl kaakaojauhoja
1 rkl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 dl hienoasokeria
185 g valkosuklaata
2 kananmunaa
0,75 dl rpysiöljyä
2½ dl maitoa
*
kuumenna uuni 200 asteeseen ja asettele 12 paperi/silikonivuokaa muffinipellin syvennyksiin. Siivilöi jauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja kaneli isoon sekoituskulhoon. Sekoita joukkoon hienosokeri ja 125 g pilkottua valkosuklaata.( neljään osaan jaetut levyn palaset ovat sopivan kokoisia)
*
Laita munat ja öljy eri astiaan ja vatkaa vaahdoksi. Vatkaa sitten maito vähitellen joukkoon. Hämmennä kuivien ainesten joukkoon. Jaa taikina vuokiin tasaisesti jokaiseen.
*
Paista uunissa 20 minuuttia tai kunnes muffinit ovat kohonneet ja antavat koskettaessa myöten. Ota muffinit uunista ja irrota pellistä. Anna jäähtyä kunnolla. Sulata loppu suklaa ja levitä muffineiden pinnalle ja sitten tarjoile.

lauantai 1. elokuuta 2009

Mansikkaraparperipiirakka vanilijakastikkeella

Ainekset:
*
pohja:
150 g voita tai margariinia
1 ½ dl sokeria
1 muna
½ dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
*
Täyte:
5 dl viiipaloituja mansikoita
4-5 dl raparperia
3 rkl sokeria
1 rkl perunajauhoja
*
Kuumenna uuni 200 asteeseen.
Levitä pilkotut raparperit ja viipaloidut mansikat voideltuun vuokaan ja ripottele 3 rkl sokeria niiden päälle. Jos mansikat ovat suuria ja mehukkaita, kannattaa ripotella myös perunajauhoja, jotta piirakasta ei tulisi liian kostea.
*
Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri. Lisää muna ja maito sekä jauhot, joihin on sekoitettu vaniljasokeri ja leivinjauhe. Levitä sitten taikina vuokaan mansikoiden ja raparperin
päälle. Taikina ei ole juoksevaa, joten levittäminen voi tuntua melko haastavalta. Riittää, että
taikinaa on raparperien ja mansikoiden päällä joka kohdassa, sillä kuunmetessaan taikina valuu
pohjalle täyttäen kaikki välit.
*
Laita piirakka uuniin n. 30-40 minuutiksi
Tarjoile vanilijakastikkeen ja vaikkapa mansikoiden kera.
*
Vanilijakastike:
4 dl maitoa
1 kananmuna
1 rkl perunajauhoja
3 rkl sokeria
2-3 tl vanilijasokeria
*
Vatkaa kylmä maito, muna ja perunajauhot kattilassa niin, että munan rakenne rikkoutuu täysin.
Kuumenna seosta välillä hämmentäen niin kauan, että seos sakenee ja rakenne paksuuntuu. Älä kiehauta.
Siirrä kstike muovikulhoon ja muovikulho kylmään veteen. Lisää sokeri ja sekoita välillä, kunnes kastike jäähtyy. Lisää lopuksi vanilijasokeri.

perjantai 31. heinäkuuta 2009

Syksyn tuntua


Loppukesästä sitä alkaa jo haikailla syksyn perään. Tänään oli pitkästä aikaa kunnon sade ja aina sateen tullen jostain syystä tekee mieli käpertyä peiton alle, sytyttää kynttilöitä, sammuttaa lamppuja, syödä jotain hyvää ja kuunnella sadetta. Meidän talossa kun on peltikatto, niin sateen hiljainen ropina kuuluu hyvin. Silloin ei oikeastaan tarvitse muuta viihdettä ja televisiot ja tietokoneet on helppo unohtaa niinä hetkinä. Sellaisia hetkiä saisi olla useamminkin...

Mansikkapikari {erittäin nopea}

Kinuskikastikkeen ja kermavaahdon voi tehdä kokonaan itse tai laiskottaessa voi turvautua kaupan tuotteisiin kuten minä aina teen :)
*
Ainekset:
*
Viipaloituja mansikoita
Kinuskikastiketta
kermavaahtoa
*
Laita jälkiruoka-astiaan ensin viipaloidut mansikat, sitten kinuskikastiketta päälle ja lopuksi kermavaahtoa. Suhteet saa kokki itse päättää omien mieltymystensä mukaan, mutta uskallan vannoa, että hyvää on millä määrillä tahansa! :)

maanantai 27. heinäkuuta 2009

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Mustikkarahkapiiras

Tämä resepti on bongattu täältä :)
http://pikkelssi.vuodatus.net/blog/736930#4717724

Ainekset:
*
Pohja:
100 g rasvaa
3/4 dl sokeria
1 muna
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
*
Vaahdota rasva ja sokeri, lisää muna hyvin sekottaen. Lisää jauho-leivinjauheseos, sekoita nopeasti tasaiseksi.
Voitele piirakkavuoka pohjasta ja reunoilta ja ripottele korppujauhoja hieman sinne tänne.
Painele piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Painelu sujuu helpommin, kun kastaa kädet vehnäjauhossa aina vähän väliä. Piirakasta tulee siisti, kun panostaa näkyviin jäävien reunojen tasaisuuteen.
*
Täyte:
4 dl mustikoita
1 dl maitoa
2 dl rahkaa
½ dl sokeria
1 muna
1-2 tl vaniljasokeria
*
Levitä mustikat taikinan päälle ja jotta reunoista ei tulisi kuivia, kannattaa painella hellävaroen mustikoita taikinan reunoihin. sekoita muut ainekset ja kaada päälle.
Paista 200 asteessa 25-30 min.













keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Banoffee torttu


Tämän idea lähti elämä makeaksi blogilta. Löysin omasta leipomuskirjastostani kuitenkin vastaavanalaisen herkun, mutta päätin koittaa tätä versiota ensin.
*
Ainekset:
*
Pohja:
200g tai 250g domino-keksejä jos jaksaa raapsutaa sen täytteen pois
taikka suklaadigestive-keksejä
100g voita
*
Täyte:
397 g kondensoitua maitoa
2 banaania
2 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
kaakaojauhetta
*
Murskaa keksit jauhoksi ja sekoita sula voi keksijauhoon. Pingota irtopohjaisen vuuan (n. 18cm halkaisija) pohjan päälle leivinpaperi ja painele keksimurska niin tiiviisti pohjaan kuin saat. Laita jääkaappiin jähmettymään siksi aikaa kun valmistat toffeetäytettä.
*
Eli kondensoitua maitoa saa mm. stokkalta ja se on sellainen jännä säilyketölkin näköinen purkki.
Poista etiketit ja laita tölkki kiehuvan veteen kiehumaan hiljakseen 3 tunnin ajaksi. Tänä aikana purkkiin tiivistyy tarvitsemaasi toffeeta.
*
kun purkki on kiehunut 3 tuntia avaa se ja kaada täyte keksi pohjan päälle. Laita jäähtymään jääkaaappiin n. tunniksi. Jäähdyttelyn jälkeen viipaloi 1 banaani toffeetäytteen päälle. Tässä kohtaa kannattaa otta vuuan irtoreunat pois ja asetella herkku tarjoilulautaselleen.
*
Vatkaa kermavaahto ja mausta se vanilijasokerilla. Levitä kermavaahto banaanikerroksen päälle. Viimeistele torttu vielä banaansiivuilla kermavaahdon päällä ja hunnuta kaakaojauheella. Banaaniviipaleet kannattaa kastaa sitruuna mehuun, jotta ne eivät tummu.

Karjalanpiirakat


Alkoi hirmuisesti tehdä mieli karjalanpiirakoita ja niitä ei ollut pakkasessa niin piti sitten tehdä itse :) viimeksi tein näitä yläasteen kotitaloustunnilla!
*
Ainekset:
*
Kuori:
2 dl vettä
1 tl suolaa
1 ja 1/2 dl vehnäjauhoja
4 dl ruisjauhoja
*
Täyte:
5 dl vettä
3 dl riisiä
1 l maitoa
1 ja 1/2 tl suolaa
(1 rkl voita)
*
Voiteluun:
2 dl kiehuvaa vettä
50 g voita
*
Valmistus:
*
Keitä täytteeksi riisipuuro eli kiehuvan veteen riisit, sitten kun vesi on haihtunut suurimmaksi osaksi kaada maito. Lopuksi mausta suolalla ja anna jäähtyä.
*
Sekoita vesi, suola ja jauhot ja vaivaa notkeaksi taikinaksi.
Muotoile taikinasta tanko ja jaa se 25-30 osaan.
*
Pyöritä palat palloiksi ja painele ne litteiksi kakkaroiksi. Peitä muovikipolla.
Ajele kakkarat piirakkapulikalla ohuiksi, pyöreiksi piirakankuoriksi.
Käytä runsaasti ruisjauhoja.
*
Pinoa kuoret limittäin pöydälle ja ripottele jauhoja väliin. Peitä muovikipolla, ettei taikina kuivu. Levitä kuoret leivinpöydälle ja pyyhkäise ylimääräiset jauhot molemmilta
puolilta. Levitä täytettä tasaiseksi kerrokseksi
*
Ummista piirakat poimuttamalla reuna sormin täytteen päälle.
Paista 275-300 asteen lämmössä noin 15 minuuttia.
*
Kasta piirakat vesi-voiseokseen ja pane ne kulhoon.
peitä leivinliinalla ja anna hautua pehmeiksi.
*
Tarjoa lämpiminä munavoin kanssa.

lauantai 20. kesäkuuta 2009

Crème brûlée {paahtovanukas}


Tämä vanukas sulattaa paatuneimmankin pehmeällä maullaan ;) ja tämä on todella helppo!!

4 annosta

Ainekset:
2 dl kuohu- tai vispikermaa
1 1/2 dl maitoa
2 tl vaniljasokeria
3 keltuaista
3/4 dl sokeria
*
Kuumenna kerma ja maito kiehuvaksi paksupohjaisessa kattilassa. Sekoita joukkoon vaniljasokeri. Nosta sivuun siksi aikaa kun valmistat loput.
*
Erottele kananmunista keltuaiset kulhoon. Lisää sokeri ja vatkaa seos vaahdoksi.
*
Kaada kermamaito vaahtoon siivilän läpi. Sekoita seosta sähkövatkaimella pienimmällä teholla ja jaa se mataliin uuninkestäviin annosvuokiin
*
(seoksen vaahto hämää määrää joten kaada jokaiseen vuorollaan ettei vensimmäiseen vuokaan tule pelkkää vaahtoa)
*
Peitä vuoat foliolla ja nosta ne reunalliselle uunipellille. Kaada pellille mahdollisimman kuumaa vettä vuokien puoliväliin saakka. Varo, ettei vettä pääse seokseen. Kypsennä 150 asteessa uunissa (kiertoilmauuni 120 astetta) 50-60 minuuttia, kunnes seos on hyytynyt. Nosta vuoat pelliltä, anna jäähtyä ja hyytyä kunnolla, vaikka seuraavaan päivään.
*
Juuri ennen tarjoilua viimeistele vanukkaat ripottamalla fariinisokeria päälle ja paahda uunissa grillivastuksella tai ruuan valmistukseen tarkoitetulla kaasupolttimella. Itse käytän poltinta.

Suussa sulava suklaakakku

Tämä oli uusi kokeiluni ja onnistui mielestäni ihan kiitettävästi vaikkakin tuo kuorrute oli aika hankala :)

Ainekset
Pohja:
4 kananmunaa
1 dl sokeria
0,5 dl kaakaojauhetta
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
3 dl kuohukermaa
1 dl hunajaa
1,5 dl kaakaojauhetta
Kuorrutus:
150 g tummaa suklaata
1 dl kuohukermaa
*
Pohja: Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kaakao- ja leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää jauhoseos siivilän läpi munavaahtoon. Kaada taikina voideltuun, korppujauhotettuun täytekakkuvuokaan ja paista kypsäksi 180 C uunissa. Paistoaika riippuu ihan siitä, kuinka kovan pohjan haluaa. Itse pidin vain 45 minutti ja silti tuli aika kuivan oloinen eli kannattaa tarkkailla tiiviisti.
*
Täyte: Mittaa kulhoon kerma, hunaja( kannattaa käyttää juoksevaa hunajaa ) ja kaakaojauhe. Sekoita sähkövatkaimella varovasti kiinteäksi kreemiksi. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan ja täytä välit kaakaotäytteellä. Tasoita reunat.
*
Kuorrutus: Kiehauta kerma, lisää suklaa ja sekoita tasaiseksi. Kun seos jäähtyy, kaada se hitaasti vähitellen kakun päälle. Anna jäähtyä jääkaapissa ennen tarjoilua.
Kuorrutteen levitysvaihe vaatii jonkin verran tarkkutta, joten se pitää tehdä todella rauhallisesti.
Reseptin bongasin netistä ruokalan sivuilta :)

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009
















tiistai 16. kesäkuuta 2009

Kummitäteilemässä

Muutaman päivän siis vietän nyt siskoni luona ja samalla ihastelen kummityttöäni, joka on oppinut jo huimasti uusia asioita sitten viime näkemältä! Tyttö juoksentelee tuettuna ympäri huushollia kissan perässä. Tästäkin reissusta koitan saada kuvia tänne ja jonkinlaista päiväkirjaa.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

seikkailu maatilalla











Maatilalle

Tänään tehdään hurja seikkailu paikalliselle maatilalle, joka on samalla jonkin lainen "eläinpuisto". Kyseisten eläinten erikoiset äänet kantautuvat aika kauas ja niitä on ihmeissään kuunneltu. Nyt mennään ottamaan selvää mitä siellä pidetään! Ajattelin ottaa kameralla hieman todistusaineistoa paikanpäältä, jotka lisään tänne vielä tänään :)

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Brownies




Mikäli yllättäen alkaa tehdä mieli jotain suklaista ja hyvää on tämä herkku kädenkäänteessä valmis. Mimosa suosittelee! :)

Tarvitset valmistukseen seuraavat:

200 g tummaa suklaata
2 ja 1/2 dl sokeria
200 g voita
1 tl vaniljasokeria ( minä laitan aina kaksi tl:aa )
5 munaa
1 ja 3/4 dl vehnäjauhoja
3/4 dl kaakaojauhetta
(maitosuklaakastikkeen ohje alempana)

ensin voidellaan vuoka (noin 20 x 30 senttiä). Itse vuoraan vuuan voitelun jälkeen leivinpaperilla, jotta palat irtoavat siististi.
Sulata suklaa mikrossa tai paksupohjaisessa kattilassa ja jätä jäähtymään.
Mittaa kulhoon sokeri , voi ja vanilijasokeri. Vatkaa vaahdoksi.
!!
( Tuo voi kannattaa ottaa reilusti ajoissa huoneen lämpöön, sillä sen vatkaamisesta tulee tuskaa jos on jääkaappikylmää.)
!!
Vatkaa munat seuraavaksi yksitellen vaahdon joukkoon. Lisää myös suklaa
Sekoita sitten vehnäjauhot ja kaakaojauhe ja siivilöi nekin lopulta taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada vuokaan.
Paista uunissa 175 asteessa noin 30-40 min. Taikinan pitää olla hieman "raakaa". Paloja ei kannata leikata ennen kuin koko hoito on jäähtynyt todella hyvin. Jos palat leikkaa liian aikaisin voi tuloksena olla hyvin veteliä paloja.

Maitosuklaakastike:
1 ja 1/2 dl kuohukermaa
1/2 dl maitoa
150g maitosuklaarouhetta
Kiehauta kasarissa maito ja kerma. Kaada sitten erilliseen astiaan ja lisää suklaarouhe.
sekoita tasaiseksi ja jäähdytä.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Kortti on!

Tänään oli 3 kerta inssissä ja läpi meni! Onni oli myötä! Inssinä oli nainen, jolla tuntui olevan kovasti sanomista kaikkeen ja en oikeen uskonut sen menevän läpi, mutta Mimosan suvussa on inssejä koettu jos jonkin laisia ja tämä suoritus oli ihan hyvä. Ei muuta kuin Turkuun huristelemaan ja testailemaan, sillä nyt koitti vapaus! :)