lauantai 26. kesäkuuta 2010

Juhannus á la Mimosa

Mimosan juhannusta vietettiin Vepsässä, joka sijaitsee Turun saaristossa ja johon pääsee vesibussilla, ja myöhemmin illalla ystävien juhlissa.

Saari itsessään on todella potentiaalinen paikka viettää omaakin juhannusta ensi vuonna. Paikka oli täynnä nuoria, jotka olivat laittaneet leirejään pystyyn saarelle toisinaan satunnaisiinkin paikkoihin. Eräskin teltta oli laitettu rantakalliolle(!?!). Toivottavasti asukit saivat tuulettoman yön :D Ohjelman mukaan saarella piti polttaa sään salliessa kokko ja illalla soida elävää musiikkia, mutta koska en ollut koko yötä paikalla en tosiaankaan teidä tapahtuiko näin??






Kävimme nauttimassa saaren "kioskiravintolassa" grilliruokaa. Itse tilasin rapean kalalautasen. Annokseen kuului ranskalaiset ja salaatti tämän rapean kalan kanssa. Mielessäni kuvittelin saavani jotain ihan oikeaa kalaa, mutta lautasella möllöttikin kaupan pakasteesta ostettu seiti. Kokemus oli juuri niin ainutlaatuinen, kuin saatoin kuvitella!











Saaren näköalapaikka oli varmastikkin hauskin yllätys. Paikka oli saaren korkeimmalla kohdalla jonne saatoi mennä joko köysirataa pitkin tai todella kapeaa lähes piilossa olevaa polkua pitkin. Kiipesimme köysirataa pitkin ylös ja tulimme polkua pitkin alas. Mikäli on yhtään seikkailunhaluinen niin tämä kannattaa käydä kokemassa!
Että ensi vuonna sitten kaikki Vepsään bailaamaan :)


                                                                                                            



           






























"Salapolku" Näköalapaikalta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti